torstai 6. syyskuuta 2012

Tavallisen tylsää

Enpä tiedä mitä pikkuruiset aivoni ajattelivat, kun päättivät viime viikolla tehdä sen mitä oon aina pitänyt pahimpana vihollisenani, nimittäin valkoinen ranskalainen manikyyri! Ihannoin aina mahdollisimman koristeltuja, värikkäitä ja kimaltavia kynsiä ja vieläpä malliltaan pitkiä ja stilettejä ja nämä ovat siis kaikkea muuta ja vieläpä omissa kynsissäni :D!! 



Siihen saattoi todennäkösesti vaikuttaa kun tilaus CesarsShopilta tuli. Olin nimittäin tilannut White muotoilugeeliä ja lisää viiloja kun edelliset veteli viimisiään. Eli pakko sitä uutta geeliä oli kokeilla ja jouduin itse koekaniksi. Muuten olin tyytyväinen geeliin ja nyt en osaa sanoa onko vika käyttäjässä (??), mutta se tuntui mielestäni jäävän vähän pehmeäksi ja turhan taipuisaksi!? Yritän kuumeisesti myös miettiä, josko minun pitäisi vaihtaa uv-uuniin lamput. Sillä saattaisi olla myös vaikutusta, tosin kaikki muut geelit on kovettuneet ihan hyvin. 

Viime viikonloppuna ja alku viikosta tein vähän ostoksia. En voinut jättää paria kynsilakkaa kauppaan vaan mun oli pakko kotiuttaa ne kun oli niin söpön värisiä :). Ja mukaan tarttui vielä Mavalan tuommoinen Top coat. Oon taas intoutunu lakkailemaan geelikynsiä kun aiemmin tein niihin aina koristelut värigeeleillä ja glittereillä. Lakkailemalla saa kuitenkin nopeammin uuden ilmeen jos ja kun vanhat koristelut rupeaa tympimään :).


Tälläkin hetkellä mulla on jo nuo ranskikset peitetty lakoilla, mutta hingun päästä kokeilemaan uusia lakkoja. Niistä voin laittaa sitten kuvia myöhemmin! 

Ps. Tein myös ebay-ostoksia, mutta niissä taas kestää varmaan se pari viikkoa. Odottavan aika on pitkä! Kuka tuonkin sanonnan on mennyt joskus keksimään :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa :)